Zambu tietenkin otti ilon irti kakkosistaan (joskin pientä epävireyttä oli ilmassa korvatulehduksen muodossa), mutta uusi potkupyörä ei ole vielä löytänyt paikkaansa Zambun sydämessä. Hiljaa hyvää tulee. "Härpättimet" eli pikkuautot, ja junat kyllä heti pääsivät testattaviksi. Isommat juhlat ovat vielä tulossa, niitähän pitää tietenkin järjestää pitkään, ja hartaasti (vaikka ne loppupeleissä järjestetään kolmessa tunnissa, hirveässä paniikissa, koko perheen kiukutellessa toisilleen, ja manaillen, että oli sitten vikat juhlat tässä huushollissa). 

mistä on hyvät synttärit tehty; no tietty uusista leluista, ja jääkaappikylmistä lihapullista. Sekä woffesta

ja äidin leipomista suklaamuffinsseista (ei ollut äidillä ns oma lehmä ojassa ollenkaan tässä projektissa...)

Tänään oli paluu arkeen, virallisesti kaksi vuotiaan kanssa. Herra E, tunnollinen koululainen, aloitti kaksi päivää koulun päättymisen jälkeen vesirokkoilun, joten täällä on yritetty tasapainoilla vuodepotilaan, ja ikiliikkuja kanssa, niin että kumpikaan ei aiheuttaisi toiselle ylimääräisiä kierroksia. Mutta eihän se homma aina ihan putkeen mene... 

typerä mutsi ei tajuu, että mä haluun lähtee puistoon, kauppaan, bussilla, kävellen, junalla, millä vaan. Pois täältä. NYT HETI!

Zambu ei toistaiseksi ole mikään kova mies juttelemaan. Mutta husu ei karvoistaan pääse; nyt husuillaan enemmän kuin koskaan. Perässä raahataan itseä suurempaa imuria, koska näemmä äidin imurointi ei ole ihan riittävää. Zambu sai lahjaksi oman pienen mopin, jolla on jo kätevästi mopattu tv-tasojen, pöytien, hyllynaluksien, sekä muun lattiatilan lisäksi seinältä alas äidin suosikkitaulu. Koska keittiön laatikostot ilmiselvästi kaipaavat siivoamista, Zambu purkaa sisällön nopeasti kuin aropupu. Mutta "SIIVOA" komennosta myös täyttää samalla aropupun nopeudella laatikot uudestaan.

Ahmatti on myös yhä ahmatti: Herra E syöttää sujuvasti Zambulle pääsiäiskärkkiensä ällöimmät jämät (ne, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään muulle perheenjäsenistä, saatikka kylässä käyneistä lapsikavereista), jos joku avaa limsan, Zambu on korkin sihahduksen kuullessaan nanosekunnissa paikalla, ja vaatii osuuttaan. Jonka nauttii suurten puistatuksien saattelemana. Olen vakavasti harkinnut Zambun liisaamista "karkkivihikoiraksi", sen verran pitkältä monsieur haistaa kaiken hyvän, ja herkullisen. 

Zambu on myös oppinut pussaamaan, ja paijaamaan. Ja mikäs sen liikuttavampaa kuin tuhiseva, alle metrin pituinen paketti, joka hakeutuu kainaloon, paijaa käsivartta, ja antaa lopuksi onnellisen näköisenä pitkän, limaisen pusun. (joskin tästä liikuttavuudesta voidaan keskustella, kun se tapahtuu klo 02.20 yöllä... mutta se onkin toinen stoori). 

kyllä mäenlaskijaa naurattaa, se on taivahan tosi!

jahas, pitää hoitaa noi nurtsinleikkuuhommat. Hikihän tässä tulee...

kaamee työleiri! Patiokin vaati pesua. Huh. Mites tää masiina oikein skulaa?

ja eihän ne työt tekemällä lopu. Vähän kun haravois, ja istuttelis muutamat kukat, niin oisko se sitten siinä?

jes, piha kevätkunnossa, päästään hauvan kanssa vaan chillaamaan. Kiikkuu, ja wuff wuff vaan.

Elettiin kylmän arkipäivän iltaa. Kevät ei lukuisista lupauksista, ja odotuksista huolimatta yhäkään tehnyt tuloaan. Mittari keikkui siellä miinus 15 hujakoilla. Takassa paloi tuli (koska olemme jostain lukeneet, että takan lämmittäminen laskee sähkönkulutusta. Plussana tietty se, että sehän näyttää mukavalta). Isä oli vienyt Herra E:n kauppareissulle, ja autoa pesemään. Herrat T & Zambu huseerasivat keskenään lastenhuoneessa. "hyppii" raikasi vuoronperään, jommankumman pikkuherran toimesta; trampoliinilla siis touhuttiin. Äänet siirtyivät alakertaan. Virhe numero yksi; äiti ei. 

Jatkoin puuhasteluani yläkerrassa, kuulostellen yhä, että alakerrassa ei nyt tulisi ihan hiirenhiljaista. En osannut sanoa tuliko jatkuvat hölpötys, ja papatus Herra T:n, vaiko Zambun suusta. Kumpikin kun puhuu "omaa maataan" suht samaan tyyliin. Virhe numero kaksi; olisi pitänyt huudella edes perään, että mitäs puuhaatte. Ja odottaa, että alhaalla tulee kaksi kuittausta, kahden "moin" muodossa.

Jatkan puuhasteluani. Ihan kuin ovikello soisi. Kuulostelen uudestaan tuleeko ääni alakerrassa pauhaavasta lastenohjelmasta, vai onko joku eksynyt ovelle. "pim-pom"; joku on eksynyt ovelle. Alakertaan siis. Ovi on apposen selällään, ja tuulikaapin patteri huutaa hoosiannaa. Ja kukas se siellä ovella; kaksin kerroin naurava Zambu. Joka oli keksinyt leikkien leikin. Jäynien jäynän, husuamisen husumestaruusjutun. Virhe numero kolme; älä ikinä jätä ulko-ovea asentoon, jossa kahvaa painamalla sen saa auki. 

tiukkasävyinen keskustelu Zambun kanssa a) leikkipaikoista b) leikkivälineistä c) ovien availusta, ja ilta jatkuu... 

no kamoon, tsiigaa tätä velmua ilmettä, tottakai jotain koiruuksia, ja konnankoukkuja on viritteillä... 

tsaude, mä lähden tästä nyt puuhastelemaan omiani, huseeraamaan vähänniinku

kiitos, ja kumarrus, sekä l o i s t a v a a päivänjatkoa!

Eli... ehkä oli myös aika luopua kapistuksesta nimeltä hoitopöytä. 

tänään pöytä lähti uuteen kotiin seuraavaa pienen pientä tyyppiä palvelemaan. Toki asiaankuuluvasti mies muisti hoitopöytää alakertaan kantaessamme kysellä, että muistinhan pyytää pöydästä tarpeeksi kovan hinnan. First things first-meiningillä selkeästi.

Joskus aikoinaan tähtilamppu, ja kalamobiili olivat suurinpiirtein eksoottisinta mitä Zambun maailmaan (suosikkipaikan maman maitobaarin lisäksi) mahtui. Ne olivat niitä aikoja... 

Nyt Monsieur Zambua eivät moiset härpättimet ja valaisulaitteet enää paljon nakerra. Se pitää olla cars-juttuja, ja veturi-juttuja... Ja tietty traktorihaalareita. Lihapullia, pillimehua, xylitol-pastilleja, junakirjoja, pallon heittoa, kiipeilyä (huomaa pari asiaankuuluvaa taistelujälkeä nassussa. Nyt en osaa luvata ovatko ne taisteluissa sohvaa, trampoliinia, vaikko rappusia vastaan...), ja tietty busseja. pojat on poikia. Mutta välillä, kun väsyttää, tai on vähän huono olla, tai on hävitty se kuuluisa taistelu niitä kuuluisia sohvia, ja rappuja vastaan, Zambu kömpii äidin syliin, painaa pään äidin olalle, ja sitten me katsellaan sitä kalamobiilia. 

... p.s kun kyseessä on kuitenkin tuollainen toistaiseksi hieman hoippuen kulkeva tapaus, niin haalari-ihmisille (ja pöksyihmisille) enemmän kuin lämpimät suositukset näistä pitkäresorisista pöksyistä. Menevät kesällä shortseista, kun vähän käärii lahjetta. Zambun uniikit ovat ihanalta Ministi Muksuilta, meidän suosikki"puodista". https://www.facebook.com/pages/Ministi-muksuille/187712477973812?fref=ts

Hauvelit ovat jees niin kauan kun ne a) eivät ole liian karvaisia b) eivät pidä mitään meteliä c) eivät ole missään nimessä eläviä. Joten pihallemme nuoskalumien aikaan ilmestynyt "vieras Woffe" oli Zambusta jees-asteella. 

jees, tämä Woffe on Zambun makuun... Nonih mama ota ne kuvas, niin voin jatkaa puuhailuja... 

ja sitten vähän vinkkiä; jos mä otan täältä pesukoneesta lusikan, niin mitäköhän saatan haluta? 

Zambuhan on alkuinnostuksen jälkeen päättänyt että tottamaar pulkat, kelkat, stigat, ja ylipäänsä kaikki perässä vedettävät istuttavat talvihärpäkkeet ovat myös sarjassamme paholaisen keksintöjä. Jos, ja kun kotikatu ei satu olemaan ihan niissä kaupungin aurausprioriteettilistojen yläpäissä niin alkaa pikkaisen mielikuvitus loppua kesken, että millä vempeleellä puistoreissuille lähdetään. Rattaat, joo... Mutta siinä vaiheessa kun vuoronperään pusket, työnnät, vedät, ja hikoilet kuin pien sika (äänettömästi kirosanoja liukuhihnalta sadatellen), alkaa se ratasvaihtoehtokin olla siellä sarjassamme paholaisen-jutut. Eli vaikka talvi on kaunis, niin sitä kevättä odotellessa... 

P.S kun ei nakerra, niin ei nakerra... Zambu <3 Lumi... Ei todellakaan. Onneksi sentäs Herra T nauttii pihan lumikasoista. 

ai talviurheilu kunniaan? Tää on ihan jostain syvältä. Hei, tosi kiva keinua kun jalat laahaa maassa. Ei ku siis anteeks, tossa valkeessa scheissessa... Mä lähen nyt vetään, terve!

kato, paljon mukavampaa pörrätä autolla kuivissa sisätiloissa ympyrää... Comprende?

ja hei, jos ei ole autoa hollilla, niin kyllä tekevä-Zambu keinot keksii... 

ai, vauva huutaa. Ajotauko... 

Zambusta on ilmiselvästi kehkeytymässä jonkinsortin vitsiniekka. Päivänä eräänä nimittäin ruokailun jälkeen kun minä, eli äiti-ihminen ilmoitin, että sitten sanotaan kiitos, niin normaalin "kiitti"-tokasun sijaan sain veikeän katseen, ilmoille kajahti "heippa", ja sen jälkeen vitsiniekka meinasi kokea jonkinsortin naurutikahtumisen.