Tähän mennessä olin jälleen kerran vain kuullut urbaania legendaa näistä "minä itse"-lapsista. Jotka haluavat itsepäisesti pukea, syödä, juoda, riisua, ja ylipäänsä vain huseerata "minä itse". Esikoinen, herra E, on ihailtavan omatoiminen pikkumies, mutta hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että äiti, isä, mummi, kummi, opettaja, tai joku puoli tuntematon ylipäänsä, tekee asiat hänen puolestaan. Herra T on täysin samoilla linjoilla. Vähintäänkin. Herra T ei viitsi oikein edes yrittää tehdä asioita itse, koska hänen ajatusmaailmansa kulkee selkeästi raiteilla "jos joku tekee kuitenkin puolestani, niin enpä taida viitsiä edes yrittää. 

Zambu taas on näitä minä itse lapsia. 1v4kk mittarissa, ja esimerkiksi syöttäminen on ihan helvetistä. Kun lusikka lähestyy nassua kenenkään muun kuin omassa tahmaisessa kädessä, alkaa armoton parku, ja pään taaksepäin heittely. Herra E:n säestäessä vieressä "äiti, ei saa kiusata Zambua". Joten... Zambu tekee itse. Vähän sitä sun tätä. 

  

kukas käski tarjoilla viiliä. Olishan teidän pitänyt tietää, että sitä EI EI EI EI minulle syötetä! 

    
tässä vähän koodailen. Salaisella näppäinyhdistelmällä osaan taikoa skandinaaviset aakkoset äidin läppäristä kokonaan pois. ihan itse! 

     

aaahhh, herkkuja!!! Nam nam nam (sen osaan sanoa hienosti itse!) 



olipas herkullista, nyt on hyvä ottaa vähän tirsaa hauvojen kanssa. 

    
ah ihanaa, nam nam ...............      siis mitä mä nyt oikein syön?       maistas sä äiti! Nam nam 


Esikoisen, Herra E:n kanssa sitä oli vähintäänkin hyvin tarkka sen suhteen, mitä hänelle sai syömiseksi tarjoilla. Yksivuotis syntymäpäivillä meinasi kehkeytyä sukuselkkaus, kun Herra E:lle joku raukka yritti tarjota kahvipöydästä muuta, kuin sitä pakollista syntymäpäiväkakkua. Kaksivuotis syntymäpäiville asti jokainen kotimme kynnyksen ylittävä kuulusteltiin: mitä toit, kenelle, sisältääkö se sokeria. Herra T päätti itse, että hän diggaa nakeista, ja lihapullista, satunnaisesti pullasta, sekä mehusta, joten ei ole tarvinnut karkkipäivistä keskustella. Mutta Zambu... Zambu tyhjensi jo juuri ja juuri vuoden verran ikää mittarissa ollessa, onnellisen näköisenä salmiakkia sohvapöydälle jääneestä karkkikulhosta. Kun selkänsä kääntää, Herra E on jakanut lauantaikarkeistaan osuuden myös Zambulle; koska Zambu tykkää. Mummi antaa onnellisen näköisenä Zambulle kolmanne palan omenapiirakkaa, koska Zambu tykkää, ja nauttii. Ja Zambuhan tykkää. Zambu tykkää suklaakekseistä, omenapiirakasta, mustikkapiirakasta, jäätelöstä, pullasta, suklaasta, salmiakista, hedelmäkarkeista. Zambu rrrrrrrakastaa rusinoita, ja kuivattuja hedelmiä. Ja luojan lykky; myös xylitol-pastillit kuuluvat suosikkirepertuaariin. Niillä paikataan huonoa omaatuntoa, kun jossain vaiheessa välillä muistuvat mieleen a) neuvolan ohjeet makean syöttämisestä b) Zambun ikä; 1v4kk ei tarvitse vielä tietää irtokarkeista tuon taivaallista. 


Nautittakoon nyt kuitenkin tästä minä itse, ja kaikki kelpaa-vaiheesta. Pyykkikone on keksitty pyykin pesemistä varten, imuri imuroimista, hammasharja hampaiden harjaamiseen. Mutta jos jollakulla olisi antaa lainaksi vaikka joku lemmikkipossu, niin se voisi muuttaa meille x-kuukaudeksi asustamaan Zambun syöttötuolin vierustalle. Ei varmasti loppuisi sapuskat kesken. Ja jäisi muutama siivousoperaatio tekemättä. Äiti ei valittaisi.