tai niinhän sitä voisi luulla. 

Elettiin kylmän arkipäivän iltaa. Kevät ei lukuisista lupauksista, ja odotuksista huolimatta yhäkään tehnyt tuloaan. Mittari keikkui siellä miinus 15 hujakoilla. Takassa paloi tuli (koska olemme jostain lukeneet, että takan lämmittäminen laskee sähkönkulutusta. Plussana tietty se, että sehän näyttää mukavalta). Isä oli vienyt Herra E:n kauppareissulle, ja autoa pesemään. Herrat T & Zambu huseerasivat keskenään lastenhuoneessa. "hyppii" raikasi vuoronperään, jommankumman pikkuherran toimesta; trampoliinilla siis touhuttiin. Äänet siirtyivät alakertaan. Virhe numero yksi; äiti ei. 

Jatkoin puuhasteluani yläkerrassa, kuulostellen yhä, että alakerrassa ei nyt tulisi ihan hiirenhiljaista. En osannut sanoa tuliko jatkuvat hölpötys, ja papatus Herra T:n, vaiko Zambun suusta. Kumpikin kun puhuu "omaa maataan" suht samaan tyyliin. Virhe numero kaksi; olisi pitänyt huudella edes perään, että mitäs puuhaatte. Ja odottaa, että alhaalla tulee kaksi kuittausta, kahden "moin" muodossa.

Jatkan puuhasteluani. Ihan kuin ovikello soisi. Kuulostelen uudestaan tuleeko ääni alakerrassa pauhaavasta lastenohjelmasta, vai onko joku eksynyt ovelle. "pim-pom"; joku on eksynyt ovelle. Alakertaan siis. Ovi on apposen selällään, ja tuulikaapin patteri huutaa hoosiannaa. Ja kukas se siellä ovella; kaksin kerroin naurava Zambu. Joka oli keksinyt leikkien leikin. Jäynien jäynän, husuamisen husumestaruusjutun. Virhe numero kolme; älä ikinä jätä ulko-ovea asentoon, jossa kahvaa painamalla sen saa auki. 

tiukkasävyinen keskustelu Zambun kanssa a) leikkipaikoista b) leikkivälineistä c) ovien availusta, ja ilta jatkuu... 

IMG_3664-normal.jpg

no kamoon, tsiigaa tätä velmua ilmettä, tottakai jotain koiruuksia, ja konnankoukkuja on viritteillä... 

IMG_3665-normal.jpg

tsaude, mä lähden tästä nyt puuhastelemaan omiani, huseeraamaan vähänniinku

IMG_3668-normal.jpg

kiitos, ja kumarrus, sekä l o i s t a v a a päivänjatkoa!